Pelastakaa Lapset ry 100 vuotta

Kunniapuheenjohtaja Jenni Haukio avaa juhlavuoden järjestön maineikkaan perustajan jalanjäljissä

04.02.2022 

Sata vuotta sitten tänä päivänä Suomen tasavallan presidentin puoliso Ester Ståhlberg halusi muuttaa tavan, jolla Suomessa huolehditaan lapsista. Hänen perustamansa järjestö on jo sata vuotta seurannut rouva Ståhlbergin viitoittamalla tiellä lasten oikeuksia ja asemaa edistäen. Tänään järjestön kunniapuheenjohtaja, tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio avaa Pelastakaa Lasten juhlavuoden.

Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio on toiminut Pelastakaa Lapset ry:n kunniapuheenjohtajana vuodesta 2012. Rouva Haukio on vaikuttanut vuosien varrella suojelijana useissa järjestön toiminnoissa ja on nykypäivän lapsen oikeuksien lähettiläs.

”Kunniapuheenjohtajana tunnen mitä syvintä kiitollisuutta siitä työstä, jota järjestön piirissä on määrätietoisesti ja suurella sydämellä jo sadan vuoden ajan tehty lasten parhaaksi. Hätään on vastattu siellä, missä avun tarve on suurin. On ponnisteltu, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus turvaan, terveyteen, ravintoon ja koulutukseen. Tämä kallisarvoinen työ ei olisi ollut mahdollista ilman jäsenten, vapaaehtoisten, työntekijöiden ja yhteiskunnan eri sektoreilla vaikuttavien yhteistyökumppaneiden omistautumista,” sanoo Jenni Haukio.

Pelastakaa Lasten historia on lähtenyt liikkeelle toisen vaikutusvaltaisen naisen työstä. Ester Ståhlberg, myös aikanaan presidentin puoliso, perusti 4.2.1922 Koteja Kodittomille Lapsille -järjestön auttamaan Suomen sisällissodassa kärsineitä lapsia. Vuonna 1945 järjestön nimeksi muutettiin Pelastakaa Lapset ry – Rädda Barnen rf.

Suomen sisällissodassa noin 20 000 lasta menetti kokonaan tai osaksi huoltajansa. Ester Ståhlberg päätti toimia auttaakseen näitä lapsia. Hän perusti yhdistyksen pohjaten ajatukseen, että ”jokaisen lapsen tärkein oikeus, on oikeus hyvään kotiin”.

”Tapa, jolla huolehdimme lapsista luo kulttuurin. Kulttuurin eräänä tunnusmerkkinä on huolenpito, joka uhrataan sen nuorimmille jäsenille”, totesi Ester Ståhlberg.

Heti ensimmäisen toimintavuotensa aikana järjestö auttoi 150 lasta saamaan sijaiskodin. Kolmen toimintavuoden aikana tuettujen lasten määrä kasvoi jo yli 1400:aan. Nykyään Pelastakaa Lasten työ tavoittaa Suomessa jopa 45 000 lasta vuodessa. Maailmalla, osana kansainvälistä Save the Children -liikettä, Pelastakaa Lasten työ auttaa vuosittain kymmeniä miljoonia lapsia.

Rouva Haukion avauksella Pelastakaa Lapset lähtee juhlimaan perustajajäsenensä kaltaisia uranuurtajia, jotka ovat edistäneet lasten oikeuksia ja tukeneet vaikeassa elämäntilanteessa olevia lapsia Suomessa ja maailmalla. Ester Ståhlberg oli ensimmäinen Pelastakaa Lapsissa vaikuttanut lasten sankari, jonka työn avulla lasten auttamisen kulttuuri on Suomessa kehittynyt.

Sankaritarinoita jo sata vuotta

Sadan vuoden ajan Pelastakaa Lapset ry on toiminut kansalaisjärjestönä, jossa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen. Lukemattomien lasten elämää ja yhteiskunnan rakenteita on muutettu lapsille paremmaksi niin Suomessa kuin maailmalla ihmisten aktiivisuuden ansiosta.

Juhlavuonna kiitetään kaikkia lasten sankareita ja muistutetaan, että jokaisella on mahdollisuus toimia lasten puolesta.

Osana juhlavuotta järjestö nähdään Laulu Rakkaudelle – Pelastakaa Lapset 100 v -ohjelmassa, joka esitetään MTV3:lla 20.3. klo 19.30. Uusinnat esitetään MTV3:lla 23.3. klo 13.00, Ava:lla 27.3. klo 11:30 ja MTV3:lla 27.3. klo 16.00. Ohjelma on myös nähtävillä MTV Katsomo -palvelussa 20.3. alkaen.

Tunteikkaassa ohjelmassa lavalle nousee lasten sankareita, jotka eri tavoin tukevat lapsia ja mahdollistavat heille paremman elämän.

”Järjestömme lupaa juhlavuotensa kunniaksi jatkaa tinkimätöntä työtään lapsen oikeuksien edistämiseksi niin kauan, kunnes meitä ei enää tarvita. Haluamme paitsi kiittää kaikkia lasten sankareita, myös muistuttaa, että meistä jokainen voi tehdä osansa. Haastammekin juhlavuotenamme jokaista aikuista ja organisaatiota löytämään oman tapansa tukea apua tarvitsevia lapsia – olipa se sitten lahjoittamisen, vapaaehtoistyön, jäsenyyden tai muun lapsen oikeuksien edistämisen kautta”, toteaa Hanna Markkula-Kivisilta, Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri.

Löydä tapasi auttaa ja ole lasten sankari: www.pelastakaalapset.fi/100vuotta